tiistai 10. lokakuuta 2017

Kuinka moni miettii syitä käytökselleen ja sitä kautta sen seurauksia muille ihmisille?

Einon kuoleman jälkeen olen ruotinut koko eletyn elämäni läpi jokaista yksityiskohtaa ja kipupistettä myöden. Olen tehnyt sitä yhdessä terapeuttien ja muiden ammattilaisten, yhdessä Heikin, yhdessä läheisteni ja ennen kaikkea yhdessä itseni kanssa. Uskon, että se on yksi suurimmista asioista, joka on kasvattanut minua näiden vuosien aikana. Olen ymmärtänyt miksi olen se, joka tänä päivänä olen. Olen ymmärtänyt, miksi olen toiminut ja toimin niin, kuin tänä päivänäkin toimin.

Se matka, jonka olen itseni kanssa kulkenut, on kasvattanut minua myös sellaiseksi äidiksi, joka olen tänä päivänä ja myös sellaiseksi, joka haluan olla. Aina löytyy parantamisen varaa, mutta nykyään omaan kyvyn myöntää omat virheeni ja heikkouteni ja kyvyn sekä halun myös kehittää niitä epäkohtia itsessäni.

Tiedän myös sen, kuinka moni siirtää omasta menneisyydestään, omasta lapsuudestaan, menneiltä sukupolvilta opittuja kierteitä omaan elämäänsä, omiin lapsiinsa. Kuinka moni todellisuudessa edes miettii omaa toimintaansa, miksi toimin näin, kun toimin? Usein kuulen ihmisten sanovan, että he vain ovat tämmöisiä, eikä voi sille mitään. Se on mielestäni vale, oma toiminta johtuu tai juontaa juurensa aina jostakin. Sille on olemassa syy, miksi minä olen tämmöinen, miksi sinä olet tuollainen. Mutta jos siihen ei ole tyytyväinen, asialle voi tehdä paljonkin, jos on halu. Ensimmäinen askel siihen on se, että ymmärtää syyt toiminnalleen. Uskaltaa etsiä niille syitä. Uskaltaa katsoa taaksepäin. Jos ei uskalla kohdata omia kipupisteitään, ei ehkä osaa kohdata muidenkaan tai asettua toisen asemaan.

Näiden asioiden läpikäyminen saattaa myös auttaa ymmärtämään muita ihmisiä ja heidän käytöstään. Miksi ehkä joku nuori nyt juuri käyttää niitä huumeita tai muuta vastavaa. Jostainhan sekin johtuu, eikä se yleensä lähde pelkästä omasta tahdosta. Ainakin itse yritän yhä enemmän ja enemmän opetella ymmärtämään muita ihmisiä, olla tuomitsematta ilman tietoja heidän taustoistaan tai syistään.

Joka päivä toimiessani esimerkiksi Veikan kanssa, mietin hänen parastaan ja miten oma toimintani vaikuttaa häneen. Millaisen tulevaisuuden me hänelle annamme vanhempina? En pelkää kieltää häntä tai asettaa rajoja, en pelkää lähteä hetkeksi pois hänen luotaan hänen tahtomattaan, koska tiedän, että ajattelen vain hänen parastaan, kaiken aikaa. Haluan kumartua hänen tasolleen puhumaan huutamatta. Haluan joka päivä kertoa kuinka rakastan, kehua kuinka suloiselta hän näyttää. Haluan kehua ja etsiä onnistumisia, en ruokkia negatiivisia asioita hänen käytöksessään tai toiminnassaan. Opetan käytöstapoja, opetan kunnioitusta. Opetan tunteiden sanoittamista, ennen kaikkea annan luvan näyttää ja sallin ja otan vastaan kaikki tunteet. Yritän opettaa, ettei ne pinnalliset asiat ole niitä, joilla on lopulta merkitystä. Olen täällä ensisijaisesti hänen tarpeitaan varten, omani tulee toisena.

Hyväksyn myös virheet, joita teen. Hyväksyn jos suutun tai huudan. Joskus sen hyväksyminen on vaikeaa, ettei aina pysty olemaan sitä, mitä haluaisi. Aina ei jaksa olla läsnä. Aina ei huvita seistä sateessa tai lähteä ulos. Aina ei jaksa tehdä ruokaa tai siivota jälkiään. Oman epätäydellisyyden hyväksymistä auttaa kuitenkin se, ettei kukaan ole täydellinen. Siinä lohduttaa myös se, että tiedän ja voin hyvällä omalla tunnolla sanoa aina sen, että olen yrittänyt parhaani ja yritän jatkossakin. Siinä lohduttaa tieto siitä, että voin edelleen tehdä muutosta kohti parempaa. Olen tehnyt kaikkeni ollakseni mahdollisimman hyvä äiti, olen antanut lapselleni kaiken itsestäni. Ja tulevaisuus on toivottavasti vielä edessäni ja haluan kehittyä yhä paremmaksi äidiksi, puolisoksi, ystäväksi ja joskus myös ammattilaiseksi omalla alallani.

Ja ei, en väitä, että tämä kaikki olisi helpommin tehty kuin sanottu. Olen tehnyt valtavan työn ja jatkan sitä työtä ja matkaa edelleen. Vaikeaa on toisinaan, mutta kuka väittää, että elämä olisi helppoa? Tarviiko sen sitä ollakaan? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti