Rakas isoveli,

tänään olen kolme päivää vaille seitsemän kuukautta vanha. Olen kova liikkumaan, enkä jaksaisi olla sekuntiakaan paikallani. Kuljen ryömien paikasta toiseen ja haluaisin kovasti päästä jo muullakin tavoin eteenpäin. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että haluaisin nopeammin mielenkiintoisten asioiden luokse. Tykkäisin myös jatkuvasti vain seistä. Tartun kaikkiin mahdollisiin esineisiin, kuten kirjojen kansiin, tv-tasoon jne. ja yritän vetää itseäni ylöspäin. Tällä viikolla opin jo nousemaan pinnasängyn laitaa vasten seisomaan. Lisäksi toissapäivänä keksin, miten noustaan konttausasentoon. Nyt elättelenkin jo kovasti toiveita siitä, että kohta pääsen liikkumaan tavalla tai toisella nopeammin. Tykkään heitellä lelujani lattialle ja toivon, että äiti tai iskä kävisi niitä jatkuvasti keräilemässä minulle. Joskus tyydyn kuitenkin viskomaan niitä vain itselleni ja ryömin perässä hakemaan. Mielestäni istuminen, syöminen, nukkuminen ja kaikki tekeminen, missä pitää olla paikoillaan, on tällä hetkellä tosi tylsää. 

Oon yleensä tosi tyytyväinen, hymyilen, nauran ja juttelen paljon enkä turhista valita. Ikeniäni kovasti kutittaa ja se välillä turhauttaa ja ärsyttää, kun hampaita ei vieläkään kuulu. Ja jos väsy tai nälkä pääsee yllättämään, silloin saattaa surettaa. Äitin ja iskän mukaan luonnettakin alkaa jo löytymään. En tykkää kun mua puetaan, varsinkin paidan hihat on tosi tyhmät. Ja turvakaukalossa vasta ärsyttävää onkin. Eihän sieltä pääse mihinkään, kun pitää olla niissä vöissä kiinni. Oon myös tottunut, että iskä tai äiti on aina vieressä, joten jos jään vaikka olkkariin yksin, kun äiti ja iskä tekee esimerkiks iltapalaa, niin hermothan siinäkin usein menee. Välillä oon myös vähän kärsimätön, varmaan äitiltä perinyt sen ominaisuuden. Onneks kuitenkin elämä täällä äitin ja iskän kanssa on turvallista ja pääosin mukavaa, joten mitäpä sitä turhia itkemään ja valittamaan? 

Imettämisen äiti joutui jo lopettamaan pari viikkoa sitten, koska minä vain päätin niin. Liian tylsää puuhaa, pullosta saa paljon nopeammin. Äiti imetti mua väsyneenäkin, mutta lopulta en suostunut siihenkään. Kunhan vain naureskelin ja pelleilin. Maitoa en muutenkaan välitä päivisin juurikaan juoda, kaikki muu on mielenkiintoisempaa. Soseet maistuu hyvin ja yöllä sitten juon tarvittavan määrän maitoa. Olen aika hoikka ja välillä äiti on huolissaan, kun pelleilen syömisten kanssa. Onneksi kuitenkin kasvan tarvittavan määrän ja tasaisesti omalla käyrälläni, joten nyt äitikin alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan sen asian suhteen.

Kaiken mun ajan vietän aina äitin ja iskän kanssa. Kerran viikossa äiti käy terapiassa ja kerran viikossa pelaamassa salibandya, ne ajat olen iskän kanssa kaksin. Iskä käy kerran viikossa töissä ja silloin olen äitin kanssa. Pian iskä aloittaa tekemään enemmän töitä ja jään äitin kanssa kotiin. Äiti ja iskä ei anna mua kenellekään hoitoon, ne haluaa valvoa jokaista liikettäni ja olla kaiken aikaa kanssani. Äiti toivoo, että sais olla mun kanssa kotona mahdollisimman pitkään. 

Usein viihdytään vaan kotona, se on meidän kaikkien oma turvapaikka. Yritetään silti joka päivä käydä ulkoilemassa ja liikutaan me muuallakin. Välillä äitin kavereilla tai mun kummeilla ja sukulaisilla. Välillä Ideaparkissa tai muilla kaupoilla. Välillä käydään myös Turun suunnalla iskän sukulaisilla. Usein kuitenkin kaikki äitin ja iskän kaverit ja sukulaiset käy meillä meitä katsomassa. Äitin on edelleen ja varmaan ikuisesti vähän vaikeaa suhtautua muiden pieniin lapsiin, varsinkin esikoispoikiin, mutta on mulla onneks lapsiakin kavereina. Mun ja sun maailman ihanimmat serkut, mun kummitätien lapset ja joitain äitin ystävienkin lapsia oon jo tavannut. Mä kyllä tykkään kauheesti kaikista ihmisistä, en ainakaan vielä oo koskaan ketään vierastanut. 

Sun haudalla me käydään säännöllisesti viemässä kynttilä. Sillon kun mä ja äiti ei jakseta pakkautua autoon, niin silloin iskä käy yksin viemässä kynttilän. Haudalla äiti aina kertoo mulle, että nyt me ollaan isoveljen haudalla. Se paikka on tosi surullinen, äiti juttelee siellä sulle ja toivoo, että olisit täällä. Tiedetään kyllä kaikki, ettet sä takas tuu ja se jos mikä, on hirveen surullista. Usein kun lähdetään sieltä kotiin, iskä ja äiti on vaan hiljaa. Tiedän kyllä, että niille tulee siellä vaan entistä kovempi ikävä sua. 

Joka ilta äiti laulaa mulle Ihmettä ja kummaa sekä Oravanpesää. Välillä jotain muitakin lauluja. Sen jälkeen luemme äitin ja iskän kanssa iltasatua. Sitten äiti ottaa mut syliin ja alkaa laulamaan Nukkumattia. Siihen aina nukahdan. Lisäksi äiti kuiskii korvaani, kuinka paljon te kaikki, sinä, äiti ja iskä mua rakastatte. Lisäksi äiti kertoo, että ilman mua ei äiti eikä iskä jaksais olla täällä maan päällä. Äiti sanoo aina, että mä oon pelastanut niiden elämän. Äiti aina myös kyselee, aionko olla aina tässä, etten ikinä vaan jätä niitä. Mutta enhän mä osaa vielä vastata. Silti on kivaa olla äitin sylissä ja nukahtaa siihen. Sitten äiti laskee mut omaan sänkyyn ja otan sun Late Lampaan kainaloon ja jatkan uniani.

Öisin nukun äitin ja isin vieressä mun omassa sängyssä. Siitä on laskettu laita alas ja pidän äitiä kädestä kiinni. Välillä kierin äitin kylkeen kiinni. Ja aamulla äiti ja iskä ottaa mut niiden väliin. Sillai nukuin ensimmäiset puoli vuotta, mutta nyt on parempi olla omassa sängyssä, ettei tarvii pelätä, että pyörin äidin tai iskän alle. Meen nukkumaan kymmenen jälkeen illalla ja herään aamulla samoihin aikoihin. Joskus nukun pitkiä pätkiä, joskus lyhyempiä. Välillä äiti ja iskä on vähän väsyneitä, kun äiti herää jokaiseen mun liikkeeseen tai ääntelyyn. Lisäksi äiti tarkkailee mun hengitystä tasaisin väliajoin. Ja välillä oon kyllä öisin tosi levoton. Kuka nyt jaksais kokoajan paikallaan olla?

Joka ilta äiti myös kertoo sulle, kuinka paljon me kaikki sua rakastetaan. Äiti aina kysyy, että ootko sä aina meijän oma suojelusenkeli. Äiti toivoo, että sä suojelet mua kaikelta ja annat mun aina olla niiden kanssa. Sitten äiti kertoo, kuinka kova ikävä meillä kaikilla kolmella on sua.

Mä kun en osaa puhua, niin tällai halusin vaan kertoa sen, että missä ikinä ootkin, niin oot aina mun rakkain isoveli. Kuljet aina mun matkassa, yhtälailla kun äitin ja iskänkin. Mullakin on sua kauhee ikävä kaiken aikaa. Haluaisin, että voisin leikkiä sun kanssa ja nukahtaa sun kainaloon. Haluaisin näyttää sulle, mitä kaikkea uutta opin joka päivä ja kuinka kasvan päivä päivältä isommaks. Haluaisin jakaa kaikki asiat sun kanssa. Onneks sain ristiäislahjaksi kummitädiltä sun jalanjäljen, joka on taiteiltu hopeiseen laattaan. Kun vähän kasvan, ripustan sen kaulaani ja kuljet joka paikassa mun matkassani. Mä rakastan sua yhtä paljon kun äiti ja iskä, yli kaiken.

Ikuisesti sinua rakastaen,

pikkuveljesi