Selviytymiskeinoni

Minulle luontaisin tapa käsitellä vaikeita asioita on aina ollut puhuminen. Jos en ole jotain asiaa saanut sanotuksi, olen sen sitten kirjoittanut. Myös Einon kuolemaan liittyvissä asioissa puhuminen on toiminut ainoana ja parhaana lääkkeenä minulle. Ja tietysti lisäksi tämä kirjoittaminen ja tunteiden purkaminen ”paperille” helpottaa aina hetkellisesti oloani. Heti Einon kuoltua meille määrättiin rauhoittavia lääkkeitä, joita silloin alussa oli tarkoitus ottaa kolme kertaa päivässä. Emme kuitenkaan ole syöneet niitä muussa tarkoituksessa kun ainoastaan nukkumaan mennessä. Ne antavat unta ja rentouttavat sekä tekevät olon väsyneeksi. Siihen tarkoitukseen käytän niitä edelleen, mieheni käyttää tarvittaessa.

Päätös lääkkeiden käyttämättömyyteen on syntynyt kuin itsestään. Hautajaisten aamuna minulla kävi mielessä, että ottaisin rauhoittavan lääkkeen niitä varten, kun vapisin ja tärisin paniikista ja pelosta. Lisäksi silloin kun minua ahdistaa todella paljon ja kuristaa, mietin ottaisinko lääkkeen. Noissa hetkissä olen kuitenkin joka kerta yrittänyt ensin olla ilman lääkettä ja olen myös pystynyt siihen. Jotenkin olen ajatellut asian niin, että haluan ja yritän kestää ja käsitellä kaikki tunteeni ”selvin päin”. Haluan itkeä silloin kun itkettää, haluan huutaa silloin kun vihaan elämääni, haluan tuntea jokaisen tunteen niin voimakkaana, kuin se tunne sisältäni tulee. Tähän mennessä olen jokaisen tunteeni kestänyt, niin raastavina ja voimakkaina kuin ne useimmiten tulevatkin. Ja haluan korostaa sitä, että tähän mennessä asia on näin, huomisesta kun en ikinä tiedä selviänkö enää silloin. Minulla ei myöskään ole mitään lääkkeitä vastaan, mutta minulle näin on ollut parempi.

Ilman suurta tukiverkostoamme en kuitenkaan selviäisi varmasti edelleenkään päivistä ilman lääkitystä. Ja siihen etten ainakaan vielä ole tarvinnut mielialalääkkeitä on varmasti vaikuttanut myös se, että minun oma aktiivisuuteni ja toimintakykyni on säilynyt alusta lähtien suhteellisen hyvänä. Olen aktiivisesti hakenut, halunnut ja suorastaan janonnut kaikenlaista apua, mitä meille on tarjottu. Tai jos apua ei ole tarjottu, olen sitä vaatinut. Tein päätöksen ammattiavun hausta jo sairaalassa heti Einon kuoltua. Päätin myös, että kaikki apu, mikä meille tultaisiin tarjoamaan, sen ottaisimme avosylin vastaan. Onneksi mieheni oli samaa mieltä kanssani. Normaalisti tällaisissa tapauksissa asiat menevät niin, että sairaalasta otetaan yhteyttä oman kunnan kriisityön vastaavalle tai jollekin hoitavalle taholle ja sieltä yhteydenotto tulee potilaalle. Eli meidän tapauksessa Taysista jonkun olisi pitänyt soittaa psykologillemme ja psykologimme olisi ottanut yhteyttä meihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, enkä edes tiennyt sen olevan mikään käytäntö.

Tietämättäni tästä käytännöstä laitoinkin heti kotiinpaluun jälkeisenä päivänä viestiä terveyskeskuspsykologille, jonka tiesin jo entuudestaan ja kerroin tilanteestamme. Pääsin heti samana perjantaina psykologin luokse ja äitini kuskasi minut sinne, koska mieheni ei sillon vielä ollut kykeneväinen lähtemään. Seuraavana maanantaina menimme jo yhdessä. Ainakin ensimmäiset kaksi kuukautta kävimme yhdessä joka viikko puhumassa. Nykyään käyn yksin kerran viikossa, aina silloin kun Heikki on töissä. Heikki puolestaan käy kerran kuukaudessa tai enemmän, jos tarve sitä vaatii.

Meillä kävi onni sen suhteen, että meidän psykologimme on aivan uskomattoman ihana ihminen. Alussa hän teki pidempiä päiviä, jotta pystyi ottamaan meidät vastaan, kun hätä oli suurin. Edelleen minun viikkoni kohokohta on se, kun pääsen hänen luokseen puhumaan. Hänen seurassaan oloni on levollinen, turvallinen, rauhallinen ja helpottunut. Hänelle voin kertoa kaikki syvimmätkin tunteeni ja koen tulevani ymmärretyksi. Voin itkeä, voin nauraa ja ennen kaikkea voin olla rehellinen, eikä minun tarvitse miettiä sanojani. Ei tarvitse pelätä, jos menen sinne paniikissa itkien, tiedän että lähtiessä oloni on aina tuhat kertaa parempi. Meillä on ollut alusta lähtien todella hyvä yhteys psykologini kanssa. Hän on suurin ja korvaamattomin tukeni mieheni lisäksi. En löydä edes sanoja sille, kuinka kiitollinen olen hänen tuestaan ja avustaan. Ilman häntä tuskin kirjoittelisin tässä näitä juttuja, hän on henkireikäni.

Lisäksi minulla on tukihenkilö Käpy Ry:n (lapsikuolemaperheet) kautta. Käpyyn taisin olla yhteydessä vähän reilu viikon päästä Einon kuolemasta. Tukihenkilö valittiin minulle hyvin nopeasti. Tukihenkilö valikoituu niin, että hänellä on samankaltainen tarina kanssani (esikoislapsen kohtukuolema). Aluksi puhuimme puhelimessa joka viikko, nykyään puhumme kerran kahdessa viikossa. Hänen tukensa psykologin tavoin on minulle täysin korvaamatonta. Myös hänelle voin avoimesti puhua kaikista tunteista, mitä Einon kuolema minussa herättää ja hän voi samaistua lähes kaikkiin niihin tuntemuksiin. Vertaistuki on todella tärkeää, koska siinä huomaa sen, että joku muukin on kokenut tämän saman ja selvinnyt siitä ja elää nyt ”tavallista” elämää.

Psykologin ja Kävyn lisäksi meillä on ollut paljon muitakin hoitokontakteja. Neuvola oli alussa tiiviisti mukana surussamme, sieltä käytiin kaksi kertaa meillä täällä kotona puhumassa ja seuraamassa minun terveydentilaani. Lisäksi Taysin kätilöt hoitivat jälkihoidon hienosti, he soittelivat alussa minulle ja kyselivät voinnistamme. Lisäksi olen käynyt kätilömme kanssa kaikki Einon kuolemaan liittyvät asiat uudestaan läpi ja olemme vaihdelleet sähköpostiviestejä, jos minua on jokin asia vaivannut. Minulla on myös lääkärikontakti mielenterveyspuolella, jossa hoidetaan sairasloma-asiat sekä lääkityksen tarpeeni.

Kaikkien näiden hoitotahojen lisäksi minulla ja meillä on ihanat läheiset ja paljon ihania ystäviä, jotka jaksavat viikosta toiseen huolehtia meistä. Heidän kanssaan voi jutella kaikesta, he yrittävät parhaansa ymmärtää ja olla tukena. Ystävien lisäksi seuraan myös monia vertaistarinoita ja kuulun erilaisiin ryhmiin internetissä, joista saa tukea jokaiseen hetkeen. Tiedän myös, että monen muunkin vähän vähemmän läheisen ihmisen mielessä olemme päivittäin ja he ajattelevat meitä lämmöllä ja tahtovat meille kaikkea hyvää. Näistä kaikista voimavaroista olen erittäin kiitollinen joka hetki. <3